lauantai 17. syyskuuta 2016

Makumatka aitoihin makuihin Osa 2: Minetti jäätelö


Italialainen Giuseppe Minetti toi jäätelön Tampereelle.
 Ensimmäiset jäätelökärryt ilmestyivät kaupungin katukuvaan kesällä 1925.
Jäätelökärryt muistuttivat ulkonäöltään tyypillisiä italialaisia jäätelömyyntikärryjä ja
herättivät aluksi ihmetystä tamperelaisten keskuudessa niin kuin myös jäätelökin.
Perheen kaikki viisi lasta olivat vanhempien mukana jäätelönvalmistuksessa jo pienestä pitäen. 
Minetin jäätelö tuli suosituksi myöhemmin myös Turussa, 
jossa vanhin pojista Marino hoiti jäätelömyyntiä. 
(Koko tekstin historiasta löydät sivulta www.minetti.fi)

Minetti aloitti jäätelön valmistuksen vuonna 1925.
Vuosikymmenten tauon jälkeen toiminta aloitettiin uudelleen vuonna 2013.
Turun toimipiste Hansassa starttasi 2015...

Turun Kauppakeskus Hansassa sijaitseva Minetin jäätelöbaari 
on jo sisustukseltaa näkemisen arvoinen. 
Ja sitä jäätelöiden määrää...!

Sinin ammattitaitoisella opastuksella saimme tutustua 
arvostettujen artesaanijäätelöiden uskomattomaan makujenkirjoon.
Minetti Jäätelö

Sini teki meille tutustumisannoksen omista suosikeistaan.

Tässä annoksessa oli:

*Melonisorbetti
*Rahka-lime
*Vanilija-aprikoosi-suklaa
*Black&White 
(Oreokeksijäätelö)
*Crema Catalana 
(karamellisoitu paahto-vanukas, uutuus)
ja pisteenä iin päällä 
*Ruusu. 
Aivan totta, luit ihan oikein. 
Aidolla ruusuvedellä maustettu täysmaitopohjainen
jäätelö, joka todellakin maistuu samalta miltä ruusu tuoksuu.
Sitä ei voi kuvailla, se pitää kokea.

Sydämelliset kiitokset Sinille näiden ihanien makujen jakamisesta!
Suosittelemme jokaiselle tutustumista Minette jäätelöihin 
ja maistelemaan kestosuosikkien lisäksi uusia jäätelömakuja. 
Ne ovat herkullisia!

Kurkkaa myös aikaisempi kirjoituksemme:
Noidattaret - Makumatka Osa 1

1 kommentti: