sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kasnäsin kautta Taalintehtaalle 10.9.2016

”Kemiönsaari on kesäkohteena omiaan kaikille, jotka hurmaantuvat kumpuilevasta, vehreästä niittymaisemasta ja saaristosta. Örön lisäksi seudulla on matkailijalle kierrettävänä esimerkiksi Taalintehtaan ruukki- ja puutalomiljöö, Amos Andersonin entinen kotikartano Söderlångvik, viehättävä Sagalundin ulkoilmamuseo sekä Bengtskärin majakkasaari - unohtamatta Högsåran saaren Farmors Cafe’ta."(Lähde:  Mondon valinnat 2016).

Kun lähdetään Taalintehtaan keskiaikaisille saaristolaismarkkkinoille, ei voi ensin olla poikkeamatta Kemiönsaaren etelä-kärkeen, Kasnäsin Pavilijongille ja ravintolan buffet-pöytään. Ja näin teemme traditionaalisesti tänäkin vuonna!

Kaikki ruoat valmistetaan puhtaista ja lähellä tuotetuista raaka-aineista.
Erityisesti moninaiset kalaherkut ovat tämän seisovanpöydän kruunu.
Kasnäs kasvattaa itse kirjolohta ja siikaa, niin on kala aina taatusti tuoretta.
Eikä tietenkään saa unohtaa suussasulavia lämpimiä ruokia ja jälkiruokaa!
Tällä kertaa Ravintola Kasnäsin Anni tarjoili meille
uunipäärynöitä vanilijakasteikkeessa. NAM!
Kasnäs


Näkymä vanhan Lövön Lossin lossirannasta.

”Lövön silta (ruots. Lövö bro) on Dragsfjärdin ja Kasnäsin väliselle yhdystielle 1830. Kemiönsaaren kuntaan, Dragsfjärdin Lövön ja Söljeholmenin saarten välille vuonna 2011 valmistunut 473 metriä pitkä, 7-aukkoinen liittopalkkisilta. Silta korvasi paikalla liikennöineen Lövön lossin.” 
(Lähde: Wikipedia – Lövön Silta)

Ja Taalintehdas kutsuu!
Kurkkaa myös:

Noidattaret - Keskiaikaiset Saaristolaismarkkinat Taalintehtaalla 2015


Neljä iloista seppää


Mystinen seppien taikajuoma taisi nyt paljastua!
Seppä KahiluotoTakomo Routarauta ja Takomo Alkutuli


Katariina Paraisilta, eko-osuuskunta Kehrästä
esitteli Merenhelma-tuotesarjaansa.
Facebook - Kehrä eko-osuuskunta































”Ruusun terälehtihillo on valmistettu viidestä Rosa Rugosan kukasta jotka on viljelty luonnonmukaisesti Kotajan maatilalla Varpulassa. Hillon raikas ja hienostunut aromi ja 
miellyttävä jälkimaku avaavat uusien makuyhdistelmien maailman. ” (Lähde: Finnis Plant)

Juha Paasonen tutustutti meidät makujen ruusuiseen maailmaan.

Noidattarien vinkki:
Pakastimme ruusun terälehtihilloa pieniin jääpalamuotteihin :)
LumoHunaja

Gunder Gustafsson kertoi meille merimiesten alkuperäis idealla tehdyistä solmutöistä ja
Taitava Saaristo-yhdistyksen toiminnasta ja reitin varrella olevista muista taiteilijoista ja kädentaidon osaajista.
Tässähän on Noidattarille uuden seikkailun tuulet!
Facebook - G. G Rope

On se vaan hyvää...niin hyvää...
Kuokan Talo
Kurkkaa myös:
Noidattaret - Turun keskiaikaiset markkinat 2016


"Wanhan ajan troppi Murkkulinimentti kolottaviin niveliin ja
levottomiin koipiin. Tippa riittää. Älä losvaa!" t. Puoskari ja Välskäri
Ja mukaanhan tuo pullo läks!

Facebook - Kalevalaiset jäsenkorjaaja opiskelijat Turusta


Onnellinen pikku kaunotar sai Railin taideteoksen poskeensa.
 Facebook - Huovuksissa

"Lähipuoti on niinkuin nimi kertoo; kauppa joka keskittyy tarjoamaan
lähituotettuja ja jalostettuja elintarvikkeita ja käsitöitä"
Facebook - Närboden/Lähipuoti
Saikkosen Tonilla oli tänä vuonna markkinoiden uljain asu!
Töitä & Tekijöitä - Torkel

Ja seppä Markku Teräksellä markkinoiden uljain selkä!
OISKO SEPPÄ SEINÄN ALLA,  TAKOJA TUVAN TAKANA,  ANTAISIN PAJALLE PALKAN,
HINNAN HIILIHUONEELLE,  TAOTTAISIN UUEN MIEKAN ” Elias Lönnrot: Kanteletar, 1840 
Ukon Vacka

Tällä kertaa saimme rakkaalta tarot opettajaltamme Tuulalta
opastusta myös meditaation kiehtovaan maailmaan.
www.tarot-tuula.fi
Kurkkaa myös:
Noidattaret - Naisex-messut 2016



Iloinen jälleennäkeminen!
On hienoa että taiteilija Riikka Palonen
ehtii kaikilta kiireiltään Taalintehtaalle näyttämään kädentaitojaan.
Korkea Tammi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti